Rosi alkoi viime viikolla tömistelemaan takajaloilla aika paljon, sekä samaan aikaan raaputtelemaan takajalkojaan laitumella olevaan kylpyammeeseen, sekä pihaton seiniin. Myös hampailla se nyppi etujalkojen kainalosta, sekä jaloista eri kohtia. Aiemmin syksyllä sillä oli hiukan rupea etukainaloissa, joista kohdin se oli hionnut liikutuksen aikana. Rupi näytti aika samanlaiselta kuraruvelta mitä Marliella on joskus ollut, mutta nyt pakkasten tultua hoidosta huolimatta tuntui Rosin kutina vain pahenevan.
Sain netissä vinkkiä siitä, että kyseessä voisikin olla vuohispunkit, eikä mikään ihottuma tai rupi. Muistan hämärästä joskus kuulleeni kyseisestä vaivasta ehkä kerran pari, mutta siihen en ole sen jälkeen ikinä törmännyt, aiheesta kuullut tai lukenut mistään. Sain ihmisiltä paljon tietoa ja vinkkejä niiden hoitoon, sekä minulle entuudestaan vieraat ihmiset ottivat yhteyttä ja sain jopa puhelimitse erään tupsujalan omistajalta todella hyvää tietoa asioista. Ihanaa että tällaisia ihmisiä löytyy vielä! Keskustelimme puhelimessa hevosen ruokavaliosta, ja kerroin antavani sille pienen määrän kauraa ja loput muiden greenlinestä. Marlie ja Poika syö niitä, ja yksi hevonen on ollut kurjaa jättää ilman ruokaa kun muut syövät vieressä. Rosi ei tarvitsisi minkäänlaista lisärehua, mutta on siis saanut ihan kourallisen "hyvänmielen" annoksen kauraa ja vähän greenlineä.
Tähän asti olin melkein varma että kyseessä olisi nimenomaan vuohispunkit, mutta henkilön mainitessa siitä, että kylmäveriset ovat hyvin herkkiä kauralle yms, sekä isoista ruvista jaloissa, aloin miettimään onko kyse kuitenkin ruokinnasta. Vuohispunkin ei nimittäin pitäisi aiheuttaa mitään sen isompia rupia, ja niitä Rosin jaloissa valitettavasti oli ja isojakin rupia! Toki jos punkkien takia hevonen on raapinut jalkoja ja iho on mennyt rikki, voi siihen olla muodostunut isokin rupi ja kaikkea likaa kerääntynyt vielä ympärille.
Jalkoja olen koittanut hoitaa ohjeiden mukaan, niitä en ole koskaan pessyt, en ihmeemmin hinkannut ja kurat olen koittanut harjata pois kuivuttua ja muuten jalkojen antaa olla rauhassa normaalin harjauksen yms lisäksi.
Eläinlääkäri kävi tiistaina illalla, rauhoitti hevosen (kun jalat alkoivat viuhua uhkaavasti kohti) ja leikkeli jaloista pahimmista kohdista karvat pois, jotta nähtiin mitä kaikkea sieltä löytyykään. Kolme neljästä jalasta oli jo tulehtunut ja aikamoisten rupipaukuroiden valtaamia. Jaloista otettiin näytteet (karvatupsuja ja rupia, raappeet, teipillä ihosta) ja jalat pestiin petadinella.
Itseltäni meinasi pumppu pettää kun eläinlääkäri pohti tarvitaanko penisiliinikuuria ja päätyi määräämään viiden päivän piikkikuurin. Itse olen pystynyt sitä tähän mennessä koko ikäni välttelemään ja aina kauhulla pelännyt koska meille osuu se tilanne että joudun sen itse hevoselle laittamaan. Itse piikitys ei ole minulle ongelma, mutta olen nähnyt ja kuullut mitä voi tapahtua jos aine pistetään väärin. Lääkäri näytti mitä pitää tehdä, laittoi ensimmäisen piikin ja laitoin itse toisen. Tuntui ihan ok helpolta ja ajattelin pärjääväni ihan hyvin seuraavat päivät yksin. Keskiviikkona koitin piikin laittaa itse, tökkäsin kaksi kertaa suoneen ja verta tuli ja tuli. Pieni paniikki iski jo ja hevonenkin alkoi hermostumaan kun mietin teenkö jotain väärin kun tunnuin aina osuvan pelkkään verisuoneen. Lopetin kokeilun siihen ja pyysin paikallisesta hepparyhmästä apua joltain lähettyviltä olevalta ihmiseltä. Oli ihanaa huomata että auttavia käsiä löytyi ja torstaina sain apua lääkkeen laittamiseen. Tänään uskalsin jo mennä yksin tallille laittamaan lääkettä. Muutaman kerran alkuun Rosi alkoi ravistella niin paljon että neula liikahti ja verta alkoi tulemaan, kolmannella piikillä sain lääkkeen jo hyvin menemään ja hevonenkin selvisi hengissä tästä operaatiosta. Olisi ihan kamalaa jos sattuisi käymään vahinko ja penisiliinishokki iskisi hevoseen.
Näytteiden tulokset odotettiin tulevaksi to-pe, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että saadaan odottaa alkuviikkoon. Onneksi kutina on loppunut aika hyvin ja Rosi antaa jalat pestä ja hoitaa muutenkin hyvin ilman että koittaa potkia. Tänään se oikein nautiskeli kun harjailin sitä hoitotoimien jälkeen ja seisoi korvat hörössä käytävällä. Siitä tuli itsellekkin hyvä mieli, koska se harvoin on nauttinut minkäänlaisesta lääppimisestä, varsinkaan takapään ja vatsan seudulla. Toivotaan että se alkaa pikkuhiljaa tottumaan meikäläiseenkin, onhan se toki vasta ollut pari kuukautta minulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti